5. huhtikuuta 2011

Sosiaalisen median markkinointi osa 2 - tavat

Karkeasti ajateltuna on kaksi tapaa käyttää sosiaalista mediaa markkinoinnin välineenä, joista ensimmäinen on perinteinen mainonnan ja sponsoroinnin malli. Monille yrityksille tämä voi olla hyvä tapa välittää tietoa ja ohjata liikennettä yrityksen, tuotteen tai palvelun sivustolle. Mainonta suurilla sivustoilla voi toimia hyvin, jos tavoitteena on houkutella suurta yleisöä. Jos tavoitteena on kuitenkin saavuttaa tarkemmin rajattua yleisöä kuten kehonrakentajat, äidit tai vaikka koiran omistajat kannattaa mainonta luonnollisesti sijoittaa niille sivustoille, joissa kyseisten kohderyhmien on todettu viettävän aikaa. Luonnollisesti niillä sivustoilla mainonta voi olla vieläkin tuottavampaa. Tässä lähestymistavassa on toki myös huonojakin puolia kuten kilpailu, kustannukset ja samantyyppisten mainosten tulva, joka on tehnyt kävijöistä immuuneja tämäntyyppiselle bannerimainonnalle. Mainoskampanjan on siis erotuttava muista hyvällä ja mieleenpainuvalla tavalla. On hieno suoritus, jos mainosbanneri pystyy olemaan ärsyttämättä, mutta pystyy samalla sytyttämään aidon kiinnostuksen mainostettuun tuotteeseen tai palveluun.

Toinen tapa on aktiivisen osallistumisen malli, jossa käytetään sosiaalista verkostoitumista liiketoiminnan kehittämisen ja markkinoinnin työkaluna. Tässä mallissa investoinnit ovat aikaa eikä rahaa. Luomalla vahvan läsnäolon verkkoyhteisöissä, voi verkottua potentiaalisten asiakkaiden kanssa ja kehittää merkkiuskollisuutta sekä tunnettuutta. Olemalla siellä missä potentiaaliset asiakkaat ovat voidaan heitä oppia myös ymmärtämään, ohjaamaan ja heidän kanssaan on mahdollisuus päästä vuorovaikutukseen. Suurin haittapuoli tässä lähestymistavassa on se, että todellisten asiakassuhteiden luominen ja kehittäminen vie paljon aikaa. Se on jatkuvaa työtä, ei jotain sellaista, jonka voi tehdä kerran ja sitten vain unohtaa. Kun puhutaan sosiaalisen median markkinointikampanjasta niin tämä toinen lähestymistapa on luultavasti se, mikä suurimmalla osasta ihmisistä on mielessä. Ne asiat mitkä saavat aikaan keskustelua sosiaalisissa medioissa, tekee ihmiset myös tietoiseksi tuotteista ja hyvät tarinat synnyttävät halua ostaa niitä.

Uusi tapa lähestyä koiranomistajia:


Jatkuu... (Osa 3)

Mikko Nisula
Social Media Planner
Zipipop

Ei kommentteja: